Resilienssi koetuksella yhä uudelleen
Mennyt kevät on heittänyt eteemme jälleen uusia isoja muutoksia ja epävarmuutta aiheuttavia asioita. Viimeisten parin vuoden aikana kriisit ja niihin liittyvät huolet ja turbulenssit pinoutuvat ja limittyvät suurimmalle osalle meistä ennen kokemattomalla tavalla. Pandemiaan liittyvät huolet jäivät uutisoinnissa Euroopassa käytävän sodan jalkoihin, mutta pandemian lieveilmiöt aiheuttavat yhä huolta monille. Vaikka mennäänkin valoisaa kesää kohti, huolta voi aiheuttaa myös se, millainen syksy meitä taloudellisesti odottaa? Lisäksi meillä jokaisella on oman elämämme haasteet ja muutokset niin työssä kuin privaattielämässä.
Elämä edellyttää resilienssia
(Työ)elämä vaatii nyt vahvaa resilienssiä, taitoa selvitä ja pysyä toimintakykyisenä muutoksissa ja turbulenssissa. Olemme huomanneet, että monilla työpaikoilla pohdituttaa, miten tukea ja ylläpitää työntekijöiden hyvinvointia, motivaatiota ja työkykyä yhä kasautuvien muutosten ja epävarmuuksien keskellä. Tärkeäksi nousee kyky huomioida yksilö omine vahvuuksineen ja kehittämiskohteineen myös muutostilanteissa. Mikä juuri tälle ihmiselle on tärkeää? Miten parhaiten tuen häntä elämään muutoksessa?
Yksilön resilienssi koostuu useista erillisistä taidoista. Vahvasti muutoskokemustamme sävyttää optimismi ja luottamus omiin voimavaroihin: ”Uskonko, että asiat lähtökohtaisesti järjestyvät vai pelkäänkö pahinta? Uskonko, että itse selviän haasteissakin vai tunnenko itseni lastuksi laineilla?”
Lisäksi tarvitsemme kykyä fokusoida energiaamme ja ajatuksiamme tilanteen kannalta oikein, kykyä toimeenpanna asioita ja saattaa loppuun, joustavuutta nähdä vaihtoehtoja ja hakea apua muilta, kun omat keinot eivät riitä sekä ketteryyttä ja rohkeutta lähteä kokeilemaan, vaikka kaikki ei olisikaan selvää.
Resilienssiä voi vahvistaa
Haastavassa tilanteessa ensimmäinen askel on itsetuntemus: Kyky tunnistaa, mikä haastaa. Resilienssiä voi vahvistaa ja harjoitella. Kun opimme tunnistamaan omat toimintatapamme, vahvuutemme ja kehittymisalueemme kuormittavissa tilanteissa, se auttaa ymmärtämään, miksi muutos tuntuu kuormittavalta.
Esimerkiksi henkilökohtaisen resilienssin itsearviointi on helppo työkalu tuomaan oivalluksia ja auttamaan ottamaan askelia oman resilienssin kehittämiseksi. Tiimin yhteinen resilienssiprofiili ja -valmennus puolestaan auttavat oppimaan hyödyntämään kaikkien vahvuuksia ja parhaimmillaan rakentaa luottamusta ja psykologista turvallisuutta tiimissä.
Elämän heittämiin kierrepalloihin reagoidessa toiveikkuutta herättää, että näitä resilienssin taitoja voi harjoittelemalla vahvistaa. Taitojen kehittyessä löydämme tehokkaampia keinoja muutoksen kohtaamiseen, ohjaamme kohdennetummin omaa energiaamme, selviydymme nopeammin vastoinkäymisistä. Yksinkertaisesti: voimme paremmin.
Resilienssin vahvistaminen tukee toimintakykyä, motivaatiota ja itseluottamusta
Ymmärtämällä henkilökohtaista reagointia ja kunkin omia vahvuuksia ja kehitysalueita muutoksissa ja turbulenssin keskellä, osaamme myös tukea kollegoitamme tai tiimimme jäseniä heidän tarvitsemallaan tavalla. Vaikutukset ulottuvat aina organisaatiotasolle asti: muutoskapasiteetti kasvaa ja ketteryys lisääntyy.
Usein muutos on elämää ylläpitävä voima, joka opettaa kokeilemaan, oppimaan ja pysymään liikkeessä. Joskus sitä taas on liikaa. Olemme erilaisia siinä, paljonko kaipaamme selkeyttä, turvallisuutta ja jatkuvuutta voidaksemme hyvin ja ollaksemme parhaimmillamme. Resilienssiä vahvistamalla on mahdollista tukea työntekijöiden toimintakykyä, motivaatiota ja itseluottamusta! Olisiko juuri nyt oikea aika harjoitella näitä taitoja?
Kiinnostuitko resilienssivalmennuksistamme? Ole yhteydessä meihin.
Paula Louet ja Minna Varis ovat resilienssiin syventyneitä psykologikonsultteja, jotka täydentävät toisiaan muutostilanteissa; toinen innostuu ja toinen analysoi.
(9.6.2022)