(Työ)elämän ongelmalaatikot

Anu Suomäki +358 40 759 9984 Linkedin

(Työ)elämän ongelmalaatikot

Muutin jokin tovi sitten uuteen kotiin. Jokainen, joka on joskus elämässään muuttanut kodista toiseen, tietää, että elämän pakkaaminen suorakulmion muotoisiin muuttolaatikoihin on toisten asioiden kanssa helpompaa kuin toisten. Kirjat menevät laatikoihin kauniisti ja niitä asetellessa voi huvittaa itseään vaikka leikkimällä tosielämän Tetristä; toki sillä erotuksella, että suoran rivin jälkeen alin kirjarivi ei katoa ilmaan. Ja sitten on niitä tavaroita, jotka eivät vain sovi laatikkoon millään. Ne kaikki perhanan rikkaharjat, lahjapaperirullat, jumppamatot ja vaikka huonekasvit, jotka aika moni ihminen on usein kuitenkin muuttanut muun omaisuutensa ohella. Urhoollisten muuttopakkaussiskojeni kanssa nimesimme tällaisia tavaroita sisältävät muuttolaatikot eräänä marraskuisena iltana ongelmalaatikoiksi.

Ongelmalaatikot sisältävät sekalaisia tavaroita, joita vain ei pysty sisällyttämään niihin kauniisti täyttyneisiin, helposti päällekkäin pinottaviin laatikoihin. Sen sijaan niihin isketään asiat, jotka eivät sovi muualle. Asiat, jotka ovat tärkeitä, mutta ah niin turhauttavia tiellä ollessaan, kun kaaos iskee päälle muuttoa edeltävien viimeisten päivien aikana. Ongelmalaatikko täytyy lisäksi lastata aina pinon päällimmäiseksi, koska emme kuitenkaan halua särkeä niissä olevia asioita pinoamalla muita laatikoita niiden päälle. Tämä taas tarkoittaa, että ongelmat ovat myös koko ajan näkyvissä.

Sama haaste toteutuu mielestäni myös työelämässä. Jokaisella työpaikalla tai työyhteisöllä on omat ongelmalaatikkonsa. Asioita, jotka ovat itsenään arvokkaita ja tärkeitä, mutta kasaantuessaan samaan paikkaan jäävät kaikkien näkyville ja aiheuttavat päänvaivaa. Mutta kuinka ongelmalaatikkoja sitten puretaan? Tai voidaanko ne vain jättää sellaisinaan pinon päällimmäisiksi kaikkien näkyville?

Mielestäni ongelmalaatikko täytyy ehdottomasti purkaa, tavara kerrallaan. Eihän sitä huonekasviakaan voi jättää laatikkoon kuihtumaan tai rikkaharjaa lojumaan käyttämättömänä, kun sille kuitenkin ainakin koiraperheessä on käyttöä. Eikä jumppamatonkaan avaamisesta kotipilateksen ajaksi ole haittaa. Sama pätee työelämänkin ongelmalaatikoihin: jos Pekka on haastava tyyppi, mutta oikein kohdattuna kukoistaa kuin leskenlehti kevään ensimmäisten auringonsäteiden alla tai Katjalla ja Päivillä on yhteistyöhaasteita vain sen takia, etteivät persoonina ymmärrä toisiaan, mutta kolmannen osapuolen lempeällä avustuksella saataisiin tiiminä valjastettua huikeaan raviin, miksi työyhteisössä kaikki tämä potentiaali jätettäisiin laatikkoon makaamaan ”ongelma”-leiman alle? Miksi emme kohtaisi ”ongelmia” inhimillisesti ja kuitenkin rakentavan asiapainotteisesti? Vietämme työpaikoillamme tai työyhteisöissämme elämämme aikana kuitenkin valtavan paljon aikaa, joten miksemme tekisi ajasta parempaa ja onnellisempaa? Sillä nykypäivänä on ihan todella okei olla onnellinen työssään ja rakastaa sitä mitä tekee ja jopa sitä kenen kanssa!

Nostan käden ilmaan ja myönnän, että pari ongelmalaatikkoa kotonani odottaa vielä selvittämistä. Huonekasvit olen saanut kukoistamaan uuden kotini ikkunalla ja jumppamatonkin olen levittänyt useamman kerran palvelemaan tarkoitustaan. Muutamat asiat odottelevat vielä oman paikkaansa löytymistä, mutta eihän Roomaakaan rakennettu viikossa tai edes muutamassa kuukaudessa. Rohkaisen jokaista tarkastelemaan niitä oman (työ)elämänsä ongelmalaatikoita ja pohtimaan niiden sisältöjä lempeydellä ja perimmäisellä tarkoituksella. Olen varma, että ongelmat priorisoituvat ja muuttuvat prosessissa pienemmiksi ja erityisesti ratkaistaviksi.

Kiitos vielä rakkaille muuttopakkaussiskoilleni ilon ja haikeuden kyyneleistä sinä erityisenä marraskuisena iltana. Aurinkoa ja leskenlehtien kukoistusta kevääseen!

Facebooktwitterlinkedin