Itseohjautuvuus on eittämättä yksi tämänhetkisen työelämäpuheen kuumista puheenaiheista ja trendikäsitteistä. Määritelmällisesti itseohjautuvuus tarkoittaa työkontekstissa ihmisen omasta toimijuudesta ja sisäisestä motivaatiosta lähtevää, aktiivista navigointia oman työn edistämiseksi. Perustyönsä ohella itseohjautuva työntekijä myös oma-aloitteisesti mahdollistaa työnsä etenemistä työnjohdollisessa merkityksessä. Itseohjautuvaa työntekijää kuvataankin oman työnsä parhaana asiantuntijana, joka osaa arvioida optimaalisimmat etenemistavat ja toteutusvaihtoehdot, hahmottaa oman osaamisensa rajat ja myös tarvittaessa kehittää osaamistaan tavoitteisiin päästäkseen. Kiteytetysti itseohjautuvuutta voisi kuvata seuraavasti:
“Itseohjautuvuus tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että pomot eivät ole koko ajan hönkimässä niskaan, vaan työntekijä ottaa vastuuta omista tekemisistään ja työnsä priorisoinnista.”
Itseohjautuva työ tuo mukanaan vapautta ja valinnanvaraa, mutta toisaalta myös vastuuta ja erilaisia taitovaatimuksia. Kun omaa työtä ei säädellä tarkasti ulkoa käsin, on yksilön hyödynnettävä työssään entistä tiiviimmin erilaisia organisointi-, päätöksenteko-, arviointi- ja reflektointitaitoja, joiden voidaan katsoa olevan edellytys itseohjautuvan työn menestyksekkäälle hoitamiselle.
Yksilöä vastuuttava ja toisaalta valtuuttava työnteon malli on noussut monilla aloilla yhä tavallisemmaksi. Se näkyy muun muassa rekrytoinnin, koulutustarjonnan kuin käytännön arjenkin tasolla. Itseohjautuvuus mainitaan useissa työpaikkailmoituksissa haluttuna ominaisuutena, ja tematiikasta on tarjolla erilaisia kursseja ja kirjallisuutta niin esimiesten kuin työntekijöidenkin tarpeisiin.
Koronan myötä lisääntynyt etätyö on sekin tuottanut intensiivistä pohdintaa siitä, miten työssä navigointia voisi helpottaa nyt, kun fyysinen yhteisö ja tukirakennelma ovat hankalammin saavutettavissa. Itseohjautuvuuden tukeminen onkin aidosti tarpeen erityisesti siksi, että itseohjautuvuustaitoja ei opinto-ohjelmissa juurikaan mainita. Itseohjautuvuuden tukeminen ja itseohjautuvaan työtapaan sopeutuminen onkin monesti työnantajien ja työtekijöiden vastuulla.
Työpaikoilla keskustellaan vain vähän itseohjautuvuudesta
Veros Oy:n, Psykologitoimisto Cresco Oy:n ja HR Legal Services Oy:n teettämän tutkimuksen (2019) mukaan itseohjautuvuuden ymmärtäminen ja kokeminen vaihtelevat työntekijöiden välillä suurestikin. Se näyttäytyi hyvin erilaisena etenkin silloin, kun verrattiin esimiesten ja ei-esimiesten kokemuksia keskenään. Ylimmän johdon ja keskijohdon vastaajista 80%:lle itseohjautuvuuden käsite oli entuudestaan tuttu, kun taas 40% ei-esimiehistä ei tunnistanut käsitettä lainkaan. Yksi kiinnostavimmista tuloksista oli, että itseohjautuvuudesta keskusteltiin työpaikoilla lopulta yhteisesti yllättävän vähän.
Tulossa: tekijöiden kokemuksia itseohjautuvuudesta
Mutta miten itseohjautuvuus näyttäytyy työpaikoilla nyt? Miten itseohjautuvuus koetaan yksittäisten esimiesten ja johdettavien arjessa, mikä siinä akuutisti puhuttaa, ja mistä haluttaisiin keskustella vielä enemmän? Minkälaisia mahdollisuuksia itseohjautuvassa työssä nähdään, ja millaisia haasteita sen ajatellaan pitävän sisällään?
Lähestymme näitä kysymyksiä yksilön näkökulmasta ja pyysimme eri alojen tekijöitä kuvaamaan omaa kokemustaan itseohjautuvuudesta: joko itseohjautuvan työn tekemisestä tai itseohjautuvien yksilöiden johtamisesta – tai molemmista. Halusimme kuulla erityisesti siitä, kuinka itseohjautuvuuden vaade koetaan ja millaista tukea itseohjautuvan työn tekijät ja heidän esimiehensä työssään kaipaavat. Kiinnostuksemme kohdistui nimenomaisesti henkilökohtaisiin kokemuksiin ja halusimme kuulla, miten itseohjautuvaan työhön liittyviin erityistarpeisiin on kyetty vastaamaan, mikä on koettu toimivaksi ja missä asioissa tuki olisi vielä tarpeen.
Itseohjautuvuudesta innostunut kirjoittajamme psykologi Mari Juhala työskentelee nyt työterveyspsykogina, mutta tekee edelleen soveltuvuus- ja henkilöarviointeja Momentouksen verkostokonsulttina.
(26.11.2020)
